Islam on mitä sen seuraajat siitä tekevät

Mihin muslimit uskovat kun puhutaan uskonnollisesta valinnan vapaudesta? Koraanin säe (2:256) vastaa: "Ei ole mitään pakkoa uskonnossa" (arabiaksi: la ikrah fi'd-in). Tämä kuulostaa selkeältä ja Etelä-Kalifornian Islam-keskus väittää että se on sitä, tähdentäen että se osoittaa kuinka islam oli USA:n perustuslain edelläkävijä. Keskus näkee asian siten, että perustuslain Ensimmäinen Lisäys ("Congress shall make no law respecting an establishment of religion, or prohibiting the free exercise thereof" eli "Kongressin ei tule säätää mitään lakia jotain uskonnollista järjestelmää kunnioittaen, ei myöskään uskonnon vapaata harjoittamista estäen") perustuu niihin ajatuksiin jotka löytyvät Koraanin uskontopakon kieltävästä säkeestä.

Samassa hengessä Pakistanin entinen päätuomari S.A. Rahman väittää, että Koraanin lause sisältää "omantunnonvapauden peruskirjan, jolle ei ole vertaa ihmiskunnan uskonnollisissa aikakirjoissa". Länsimaisessa ajattelutavassa tämä tulkinta tuntuu vaistomaisesti järkevältä. Niinpä Alain Reynolds, ekonomisti CATO ?instituutissa, kirjoittaa Washington Times -lehdessä säkeen osoittavan, että "Koraani neuvoo uskonnolliseen suvaitsevaisuuteen".

Kunpa se olisikin niin yksinkertaista.

Todellisuudessa tällä petollisen yksinkertaisella lauseella on historiallisesti ollut myriadi erilaisia merkityksiä. Tässä on joitakin niistä, enimmäkseen esimoderneja, perustuen kahteen viimeaikaiseen erinomaiseen kirjaan: Patricia Cronen "God's rule: Government and Islam" (Columbia University Press) ja Yohanan Friedmanin "Tolerance and Coercion in Islam" (Cambridge University Press) lisättynä omalla tutkimuksellani. Kun edetään vähiten liberaalista liberaaleimpaan tulkintaan, pakkoa vastustavan lauseen on katsottu vaihtelevasti olleen:

• Kumottu: Jakeen ovat kumonneet myöhemmät Koraanin säkeet (kuten 9:73 "Oi Profeetta! Taistele uskottomia ja teeskentelijöitä vastaan ja ole heille ankara").

• Puhtaasti symbolinen: Lause on kuvaus, ei käsky. Islamin totuus on niin ilmeinen, että jonkun painostaminen tulemaan muslimiksi ei ole samaa kuin "pakko"; joutuminen muuten islamin syleilyyn sodassa kärsityn tappion jälkeen ei ole katsottava "pakoksi".

• Hengellinen, ei käytännöllinen: Hallitukset voivat todellakin pakottaa ulkoiseen kuuliaisuuteen, vaikka ne eivät tietenkään voi pakottaa sitä miten muslimi ajattelee.

• Rajallinen ajan ja paikan suhteen: Se päti ainoastaan Medinan juutalaisiin seitsemännellä vuosisadalla.

• Rajoittuu ei-muslimeihin jotka elävät muslimihallinnon alla ja hyväksyvät sen: Jotkut lainoppineet sanovat että se pätee ainoastaan "Kirjan Kansoihin" (kristittyihin, juutalaisiin ja zarathustralaisiin); toiset sanovat että se pätee kaikkiin uskottomiin.

• Sulkee pois eräät ei-muslimit: Luopiot, naiset, lapset, sotavangit ja muut sellaiset voidaan tosiaan pakottaa. (Tämä on standarditulkinta, joka on pätenyt useimpina aikoina ja useimmissa paikoissa.)

• Rajoittuu kaikkiin ei-muslimeihin: Muslimien täytyy alistua islamin opinkappaleisiin eivätkä he saa luopua uskostaan.

• Rajoittuu muslimeihin: Muslimit voivat vaihtaa uskonsa yhdestä tulkinnasta toiseen (kuten sunnilaisuudesta shialaisuuteen), mutta eivät saa jättää islamia.

• Pätee kaikkiin henkilöihin: Oikeaan uskoon pääseminen täytyy saavuttaa koettelemisen ja testauksen kautta, ja pakottaminen katkaisisi tämän prosessin. Massiivinen erimielisyys yhdestä pienestä lauseesta on sinänsä tyypillistä, sillä uskovat riitelevät kaikkien pyhien kirjojen sisällöstä, eivät vain Koraanin. Pakon kieltävästä säkeestä käytävällä väittelyllä on useita tärkeitä vaikutuksia.

Ensinnäkin se näyttää että islam ? kuten kaikki uskonnot ? on juuri sellainen kuin miksi uskovat sen tekevät. Muslimien valinnanmahdollisuudet vaihtelevat Taleban-tyyppisestä sortamisesta Balkanin tyyliseen vapaamielisyyteen. On vähän rajoituksia; eikä ole "oikeata" tai "väärää" tulkintaa. Muslimeilla on lähes avoin valtakirja päättää mitä merkitsee "ei pakkoa" 21. vuosisadalla.

Vastavuoroisesti asiaa tuntemattomien pitäisi olla hyvin varovaisia väitteissään Koraanin tarkoittamasta asiasta, joka on liukuva ja subjektiivinen. Kun Alan Reynolds kirjoitti pakon kieltävän säkeen merkitsevän, että Koraani "neuvoo uskonnollisuuteen suvaitsevaisuuteen", hän tarkoitti hyvää mutta todellisuudessa johti lukijoitaan harhaan.

Edelleen, monilla muilla islamin alueilla on yhtymäkohtia tähän väittelyyn. Muslimit voivat päättää uudestaan mitä jihad merkitsee, mitä oikeuksia naisilla on, mikä on hallituksen rooli, minkä tyyppinen korko rahalle on tuomittava, plus paljon muuta. Se, miten he ratkaisevat nämä suuret asiat, vaikuttaa koko maailmaan. Lopuksi on todettava, että vaikka muslimit yksin tekevät nämä päätökset, niin länsimaat voivat vaikuttaa niiden suuntaan. Sortavat elementit (kuten Saudien hallitus) voidaan saattaa heikompaan asemaan rajoittamalla öljyriippuvuutta. Liberaalimmat muslimit (kuten Atatürkistit) voidaan marginalisoida antamalla islamistijohtoisen Turkin päästä Euroopan Unioniin.

Sillä mitä ei-muslimit tekevät on myös potentiaalisesti suuri vaikutus siihen, kääntyykö "ei pakkoa uskonnossa" uskonnolliseksi suvaitsevuudeksi, vai antaako se (kuten Salman Rushdien tapauksessa), oikeuden tappaa.

Related Topics:  islam receive the latest by email: subscribe to daniel pipes' free mailing list This text may be reposted or forwarded so long as it is presented as an integral whole with complete information provided about its author, date, place of publication, and original URL.